Melko lyhyen harkinnan jälkeen päätin luopua Nikon D810 -rungostani, jolla olin ottanut 56 000 kuvaa. Luovuin myös kevyestä Olympus OM-D E-M1 Mark II -rungostani (Oly) ja siihen kuuluvista objektiiveista 12-40 mm pro f/2.8, 12 mm f/2.0, 45 mm f/1.8 sekä ihanasta 70 mm f/1.8. Tuosta hopeisesta 70-millisestä teki kipeintä luopua.
Nämä myin
Ja Olyllakin kuvattu vasta 14 000 kuvaa. En vain koskaan oikein oppinut pitämään Olyn käyttöjärjestelmästä, jonka hallinta oli minulle hankalampaa kuin Nikonin.
Ja kun sain eräältä eteläpohjalaiselta valokuvausliikkeeltä vaihtotarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä, lähtivät kamerat Matkahuollon kyytiin. Mukana meni myös Manfrotton loistava laukku, johon mahtui hyvin Olyn runko + zoom tai runko, 12-millinen sekä 45-millinen, siinäkin hyvä ja erittäin kevyt setti.
Tämän ostin
No, mitä sain tilalle. Olyyn verrattuna noin neljä kertaa suuremman kennon (225 -> 864 mm2). Kenno on siis se, mihin kuva muodostuu. Sain myös Nikonin käyttöjärjestelmän, joka tosin on tietenkin jonkin verran muuttunut peilillisiin runkoihin verrattuna. Lukemieni kokemusten perusteella uskoin saavani myös Nikonin ergonomian kameran käsiteltävyydessä, mutta minusta tämä heidän peilittömänsä ei yllä peilillisten tasolle. Esimerkiksi sivukomentokiekko on liian herkkä pyörähtämään vahingossa ainakin hanskat kädessä. Myös objektiivin oikealla puolella oleviin F1- ja F2-painikkeisiin on peilimalleja hankalampi päästä käsiksi, koska väli on niin pieni. No, pienempi kameran koko asettaa rajoituksensa, jostain on tingittävä.
Mutta mikä pahinta, en saanut lainkaan kunnollista käyttöohjekirjaa. Tuli vain monikielinen läpyskä, jossa ei ole muuta kuin suppea perusvalokuvaus- ja toisto-ohje, vianmääritys sekä tekniset tiedot. Että yli kolmen tonnin pakettiin ei enää raaskita laittaa mukaan kunnon käyttöohjekirjaa, olen äimistynyt ja pettynyt.
Teknisiä ominaisuuksia
Olympuksen eduksi täytyy mainita, että siinä pystyi asettamaan jo etsimeen välkkyvät varoitukset huippu- tai alivaloista, ja se toimi erittäin hyvin. Ylivalotilanteessa ei tarvinnut kuin pyöräyttää hieman pääkomentokiekkoa niin valotus tuli kohdalleen. Olin melkoisen pettynyt, kun Nikonin elektronisesta etsimestä en sellaista asetusta löytänyt vaan sinne aukeaa yli- tai alivalotustilanteessa vain huomaamaton valotusmittariasteikko josta sitten yrittää tihrustaa valotuksen kohdilleen jos ei jaksa kliksuttaa histogrammia esiin.
Ja toinen ongelma, Nikonissa en saanut etsimeen yhtä aikaa näkyviin keinohorisonttia ja histogrammia vaan ne saadakseen näyttöön pitää kliksutella Disp-näppäintä. Olyssa ne sai näkyviin yhtä aikaa, joten kuvien valotuksen ja suoruuden pystyi stemmaamaan jo kuvatessa. Merkittävä puute Nikonissa, että siinä ei keinohorisonttia saa ohjelmoitua kuvaamisen ajaksi mihinkään näppäimeen kuten saa Nikonin peilikameroissa.
Yksi syy kamerakalustoni vaihtoon oli myös se, että Nikonilta tuli tuo Z-kiinnitteinen 24-70-millinen f/4, joka on huomattavasti pienempi ja kevyempi kuin F-kiinnitteinen 24-70 mm. Nähtäväksi sitten jää, meneekö tuo valovoimansa takia vaihtoon f/2.8:aan vai pärjäänkö tuolla.
Ensikuvat Nikon Z6 II:lla
Kyllä Nikon ISOja kestää paremmin kuin Olympus, se on todettava. Tässä ensimmäinen ottamani kuva suoraan kamerasta, valoa lisätty 1,25. Muutenkin kuvat hyvin vähäisillä jälkisäädöillä, vain valoisuutta/kirkkautta hieman lisätty koska netti näköjään ”syö” niitä. Kaikki kuvat on otettu käsivaralta, Aperture Priority -toiminnolla ja jpg:nä, koska Ken Rockwellin innoittamana halusin kokeilla millaista jälkeä jpg tekee. Tähänastisen ”urani” olen kuvannut pelkästään rawta.
Tietenkin matalan ISOn kuvassa yksityiskohdat piirtyvät edestä taakse hienosti, yllä oleva otettu aukolla 5.0, vaikka oli tarkoitus 5.6 jota paljon käytän mutta juuri tuo sivukomentokiekko oli siirtynyt omia aikojaan.
Yksityiskohtien tarkastelua
Kromaattista aberraatiota en ainakaan tuona pilvisenä päivänä kuvissa havainnut, vaikka Rockwellin asetuksena jpg-kuviin oli terävöitys miltei tappiin, Sharpening +9. Mielestäni liikaa, näkyy myöhemmässä laivakuvassakin.
Halusin kokeilla JPG:tä siksi, että ensinnäkin Rockwell kehui Nikonin sävyjä ja dynamiikkaa jpg-kuvissa ja ajattelin, että nopeuttaisi jälkikäsittelyä melkomoisesti kun pitäisi vain tarkistaa mahdolliset roskat, valotus ja suoruus. En ole mikään Rockwellin opetuslapsi, päinvastoin huvittuneena usein luen hänen jorinoitaan. Nyt vain halusin kokeilla jpg-kuviakin.
Alla aukolla 8 otettu kuva, joka noin pilvisenä päivänä nappasi ISO-auto-asetuksen 8 000. Jälkikäsittelyssä ei ole terävyyttä eikä luminanssia säädetty, vain kameran oma kohinansäätö on käytössä. Ei olisi Olylla onnistunut tuollainen ISOttelu.
Kyllä terävyyttä löytyy, vaikka aukkoa ei ole kuin 5.6.
Samoin tässä, ISOlla 2 500.
Kannattiko vaihto
Enpä tiedä vielä. Pitää seuraavaksi ottaa samassa valossa ja kohteesta sekä jpg- että raw-kuva. Tein kameraan myös tilannekohtaiset paikallissäädöt U1 – U3, ne ovat hyvä lisä säätövalikoimaan. Ensin tein noita asetuksia Photography Lifen Nasim Mansirovin mukaan, mutta kun sitten olin kuvaamassa huomasin että ne eivät sovi minulle ja tein kotona uudet säädöt omien kuvaustarpeitteni mukaan. Mutta siinäpä sitä sai tutustua kameran valikkoihin ja mahdollisuuksiin.
Alla vielä pari kuvaa, jotka on otettu seuraavana päivänä kun valoa oli ihan toisella tavalla. Mutta nuokin vielä jpg:nä, joissa kuitenkin on ihan samanlainen säätö kuin raw-kuvissakin, joten jatkossa taas rawta kuten ennenkin.
Nikon D500 minulla vielä on, ja täytyy sanoa että siinä on loistava kamera. Olen sitä tähän asti käyttänyt melkein pelkästään lintukuvaukseen kunnes huomasin että sillä voi kuvata muutakin:) Ainoa vika siinä on metsäretkille hieman liian suuri koko ja objektiivit. Jälki ja käytettävyys ovat erinomaiset vaikka kroppikenno onkin.