Vekaruskoski talvipakkasella

Päätin lähteä katsomaan Vekaruskosken talvitilaa, vaikka pakkasta oli -17 ja mietin vähän miten peilitön uusi Nikon Z6 II -kamerani kovan pakkasen kestäisi. Tiet olivat hyvässä kunnossa, Kärnäläntiekin oli aurattu ja hyvä ajaa. Kunnes vastaan tuli täydessä lastissa ollut tukkirekka! Ei auttanut muu, kuin peruuttaa lievään ylämäkeen kilometrin verran koska risteyksiä ei ollut missä väistää.

Hiljainen Vekaruskoski

Vekaruksen luontopolku oli hiirenhiljainen. Lintujen ääniäkään ei kuulunut. Hyvät kelkkajäljet oli kävellä melkein koko vajaan 3 kilometrin reitin matkalla.

Vekaruskosken yli menevä puusilta.

Joki oli puusillan kohdalta vielä auki, vaikka pakkaset Pohjois-Karjalassa olivat jatkuneet jo kuukauden päivät.

Kotajoki oli vielä avoin puusillan kohdalla Vekaruskoskessa.

Enimmäkseen joki oli kuitenkin umpijäässä ja jääkansikin lumen peitossa.

Kotajoki oli jäässä muualta kuin koskien kohdalta.

Seuraava avoin kohta Kotajoessa oli reitin kääntöpisteessä Myllykoskella riippusillan molemmin puolin. Vielä alkutalvesta koskessa näkemääni koskikaraa ei enää näkynyt. Pyrstötiaisiakaan en nyt nähnyt, mutta äänen olin ainakin kuulevinani.

Myllykoskella riippusillan kohdalla Kotajoki oli taas avoin, koska siinä on Myllykoski.

Myllykosken laavulla ei ollut tulia enkä minäkään niitä ryhtynyt sytyttelemään, koska varpaat ja jalkapohjat vaativat liikkeessä oloa. Sillalle siis!

Riippusillalla oli lunta, mutta hyvin sen yli pääsi kävelemään.

Tällä kertaa uskaltauduin ottamaan riippusillalta pari kuvaakin, kun koski ei tuntunut pauhaavan niin suurena alla.

Kotajoen vesi on ruskeaa talvellakin, koska Myllykosken yläjuoksulla on ojitettuja soita joiden vesi virtaa jokeen.

Vekaruksen vesi on ruskeaa, oli sitten syksy tai talvi. Johtunee siitä, että hieman ylempänä Kotajoessa on joen molemmin puolin ojitettuja soita. Etenkin joen pohjoispuolella soita on laajalti, ja ojien virtaamat ovat juuri Kotajokeen.

Osittainen jääkansi kosken päällä on täynnä hienoja yksityiskohtia.

Myllykosken ja Vekaruskosken väli oli jäässä ja luminen. Ei juuri ollut edes eläimien jälkiä lumessa.

Hiljainen, jäätynyt ja luminen Kotajoki.

Kun lähdin ajelemaan Vekaruksesta poispäin mietin, kohtaisinko taas sen tukkirekan. Alkumatka Kärnäläntietä meni hyvin, mutta tietenkin juuri eräässä mutkamäessä sininen tukkirekka porhalsi tyhjänä vastaani reipasta vauhtia. Onneksi refleksini toimivat ennen kuin ehdin edes ajatella ja ampaisin lumipenkkaan! Juuri ja juuri sain väistettyä ison koltiaisen, joka ei pysähtynyt edes katsomaan pääsenkö lumipenkasta pois. Entä jos tukkirekkaa vastaan olisikin tullut toinen kuorma-auto tai vaikka lumiaura. Väistäminen ei olisi onnistunut vaan molempien matka olisi katkennut onnettomuuden selvittelyyn – jos rekka olisi siinäkään tilanteessa pysähtynyt. Kannattaa siis olla varovainen, jos Kärnäläntiellä tai Otmenentiellä arkena lähiaikoina liikkuu.

Jos haluat katsoa lisää kuvia Vekaruskoskesta, kurkkaa kuvapankkiini. Siellä on kuvia muiltakin Pohjois-Karjalan luontopoluilta.

This entry was posted in Kuvausretket.

Post a Comment

Your email is never published nor shared. Required fields are marked *

*
*